Melkein syksy

 Pari viimestä päivää on ollu tosi sykysvibat ja syksy saa aikaan kasan erilaisii nostalgian tunteita. Syksysin on tapahtunu kaikenlaista mikä on tavalla tai toisela jääny mieleen, mut ihan päällimmäisenä syksyn tuoksusta tulee joka kerta mieleen yläaste, puistoissa hengailu, ihastukset mille en lopulta saanu vastakaikua (ehkä hyvä niin). Saa nähä mitä tästä syksystä jää muisteltavaks seuraaville vuosille, toivottavasti jotain helvetin hyvää.

Uhlu

"Inspiraatio yrittää aina tehdä töitä kanssani.
Joten minä istun ja teen töitä minäkin.
Sellainen on sopimus.
Minä luotan siihen; se luottaa minuun."

-Elizabeth Gilbert, Big Magic

Taiteidenyö

 

 

Inhoon itteeni täl hetkel mut samalla annan anteeks koska tos kirjassa mitä luen opetettiin et anna anteeks itelles äläkä vello menneissä. Mulle annettiin baarissa vakuuttava puhe siitä miks mun ei pitäis lukee tommosta "itsensäkehittämispaskaa" ku en kuulemma tarvii sitä. Mul on kuulemma oma hyvä tyyli ja oon itsevarma. Sanoin et haluun olla parhain versio itestäni mikä on mahdollista olla. Ja en oikeesti oo itsevarma, mut sitä en sanonu.

Taiteideyönä oltiin kattoo Anssi Kelaa Samppiksessa ja oli ihan sairaan hyvä keikka. Ja seuraavana päivä Anssi Kela käveli mua vastaan kauppatorilla mut en oikeestaa keskittyny siihen ku torin toisella laidalla oli ruumispussi.


En ottanu yhtäkään kuvaa tällä viikolla mut onneks asian voi korjata taas huomisesta lähtien. Huomenna käynnistyy myös mun viiminen työviikko ennen kouluu, todellatodellatodella outoa. Vaiks oonki odottanu sitä jo kauan nii nyt tajuun sen vast oikeesti kunnolla. Aika pelottavaa, tunnen itteni ihan ykkösluokkalaiseks.

Elokuun puolväli jo

Aurajoen rannassa tapahtuu kaikkee jännittävää aina sillon tällön.
Koht kesä on ohi nii sit ei enää tapahdukkaa, paitsi ehkä joku kävelee liian lähellä reunaa ja tippuu.

Olin täs välis mökillä mut en ottanu yhtäkää kuvaa, ei vaa huvittanu.

Mua ärsyttää ku ihmiset vaikuttaa muhun nii paljon ilman et ne ees tietää tai yrittää.

Typerii unelmii omasta navasta

En oikeestaa tykkää tän viikon kuvista mut laitetaa ny tänne kummiski.


27.7 Mul soitettii tuntemattomasta numerosta ja se kysy et onks hyvä hetki ja oli pakko sanoo et ei koska mul oli kesken Heath Ledger- dokumentin jälkeinen itkusessio. Oon suositellu sitä dokumenttii kaikille vaiks se jättääki tyhjän olon ja epätoivon. Mut ehkä se myös vähä inspiroi.

So Ronja,

who are you without your friends around you?

Yks tyttö kysy mult kännissä näin ja hämmennyin tosi paljon. Ja sit rupesin miettimään: mitä mä oikeesti oon ilman mun kavereita?
Kuulen usein et Ronja sä oot nii kiltti ja sä oot nii mukava, ja aina ku kuulen ton ni en pysty ajattelee mitää muuta ku sitä et oon huijannu niitä ja pian ne saa selville etten oikeesti oo sellanen. Enkä oo varma sanotaanko sitä edes kehuna nykyään, ehkä se on vaan havainto. En tiä haluuko kukaa täs maailmas olla "kiva ja mukava".
Haluisin pystyy sanoo et oon rohkee, hauska, periksiantamaton. Totuus on kuitenki et lannistun ja luovutan helposti (heti), mietin paljon mitä tuli tehtyä ja sanottua enkä oo rohkee monessakaan asiassa. Rakastan huumorintajusia ihmisiä mut en ite koe olevani ollenkaa hauska tyyppi. Mut ehkä mun ei oo tarkotuskaa olla mikää noista, vaan mul on joku muu rooli.
En oo enää yhtä naiivi kun ennen,ja se on hyväki, mut tykkään sitä et haluun nähä ihmisissä hyvää. En oo myöskään kateellinen ihminen, muiden onni ei oo multa pois vaan osaan aidosti iloita muiden puolesta. Ja yritän kehittää itteeni siihen suuntaan et oikeesti ajattelisin " antaa kaikkien kukkien kukkia" joka tilanteessa. Joo tosi kliseistä mut mun mielest se on hyvä sanonta.