Mökki

Mul on todella paljon kirjotettavaa, mut ei mitään mikä sopis just tähän postaukseen. Jotenka tyydyn ehkä vaan sanomaan et pääsiäinen oli ihana. Olin käyny mökillä viimeks 1,5 vuotta sitten, ku en vaan yksinkertasesti ollu saanu raivattuu sille aikaa kalenterista.
Yks semmonen hassu juttu mökkeilyssä on, et musta tulee aina kauhee herkkis siellä metsän keskellä. Ehkä se johtuu siitä, ku irtaantuu hetkeks hektisestä arjesta ja tukka putkella juoksemisesta, niin ehtii oikeesti ajatella ja tuntea eri tavalla.

Alotin lukemaan FightBackia junan lähtiessä Kupittaan rautatieasemalta, ja sain viimeisen sivun luettua kun juna saapu viis ja puoli tuntia myöhemmin Pieksämäelle… sen verran vaikuttavaa luettavaa se oli! Jotenkin toi kirja liikutti mua enemmän mitä oletin – se  aiheutti mussa tosi haikeen ja surullisen reaktion, mikä tuntuu tyhmältä ottaen huomioon Pekka Hyysalon oman asenteen tapahtuneeseen ja ylipäätään elämään.  Jos hän ite porskuttaa eteenpäin ja asettaa itselleen uusia tavotteita koko ajan, ja on luonut jotain mahtavaa, ei mulla tässä ainakaan oo syytä olla surullinen. Pahoja asioita tapahtuu ja niiden kanssa pitää elää. Ehkä toi tarina vaan jotenkin kolahtaa niin kovasti sen takia, että ite oon nyt 19, juuri sen ikäinen kuin Pekkakin onnettomuuden aikaan.  Ennen kaikkea toi kirja on taistelukertomus eikä mikään surussavellomis- teos.  Hänellä on kyllä selvästi pilkettä silmäkulmassa, ja kirja on loppujenlopuksi tosi humoristisesti kirjotettu. Jos tässä maailmassa on joku ihminen kenestä ottaa mallia ja ketä ihailla, niin se on varmasti Pekka Hyysalo. 

 

Paluu

Tänään oon miettiny paljon mennyttä ja tulevaa.
 Eilen nähtiin pitkästä aikaa ala- ja yläasteporukan kanssa ja kaikki oli kun ennenkin. Elämäntilanteet muuttuu, mut jos oot joskus tuntenu jonkun ihmisen läpikotasin niin jollain tavalla tuut tuntemaan sen aina. Meitä erilaisia persoonia yhdisti se, että nähtiin toisiamme viis päivää viikossa yheksän vuoden ajan, ja nyt meitä yhdistää menneisyys ja ne muistot mitä niiden yheksän vuoden aikana on ehtiny kertyä. Simple as that.
 Kasvettiin yhdessä omille teillemme ja nyt palattiin takasin!
Vanhojen muisteleminen on haikeeta, ja tällasessa elämäntilanteessa, missä ei oikeen tiedä mitä tuleman pitää, on vaikee olla tekemättä sitä. Varsinkin jos on mä, koska mä rakastan (ja samalla vihaan) nostalgisointia. Odotan kyl malttamattomana syskyä vaikken tiedäkkään mitä kaikkee tapahtuu. Ja kukapa tietäis, sehän on se paras juttu. Ennalta-arvattava ei oo hauska.


Mielikuvituspoikaystävä oli hauska ja nerokas teos, semmonen mihin tuun varmasti tarttumaan myöhemminkin elämässä. Riippumatta siviilisäädystä, sukupuolesta tai elämäntilanteesta voin kyllä suositella ihan kaikille, vaikka ihan vaan sen huumoriarvon takia.

Viikko 14

Jotenki ahdistaa tää blogi ja tekis välillä mieli vaan poistaa kaikki tekstit.
Mut sit muistan et Anna-Leena Härkönenki lähti kesäteatterista kesken Häräntappoaseen, kun se häpes niin paljon omaa tekstiään. Ja se on sentään Anna-Leena Härkönen!! Häräntappoasetta luetaan kouluissa vieläki.
 Eli kai mä vaan jätän tän kaiken tänne ja voin sit vaikka myöhemmin kattoa näitä ja nauraa...ja toivottavasti todeta että jes mä oon kehittyny (jos en kirjottajana niin ehkä jollain muulla elämän osa-alueella). Tai ehkä jopa pidän joitakin tekstejä ihan ok oivalluksina, saa nähdä. 
Se on jännä miten vanhoihin kuviin ei suhtaudu yhtä kriittisesti eikä ne aiheuta nii suurta häpeää. Rajaus kusee, tarkennus päin helvettiä, laatu on vaan iha paska, mut silti se ei oo samanlaista kun vanhojen tekstien kans.
Tän viikon kuviin oon tosi tyytyväinen. Tuun kattoo vuoden päästä oonko vielä.